1. Ikkunat
Ikkunat koostuvat kolmesta eri osasta. Jos haluaa tuuletta kotia niin ensin täytyy avata lasiset ikkunaluukut. Sen jälkeen nostetaan hyttysverkko ylös ja sitten avataan vielä uloimmat puiset luukut. Alakertojen ikkunoiden ulkopuolella on usein myös kalterit.
2. Roskat
Roskien lajittelu on täällä hyvin tärkeää. Myös esimerkiksi aukioilla ja kaduilla olevissa roskakoreissa on lajittelumahdollisuudet sekä ohjeet näin toimimiseen.
Talouksien roskat viedään itse kauemmas kaupungin lajittelupisteisiin eli täältä ei ihmisiltä löydy omaa roskalaatikkoa pihalta. Biologinen jäte taas jätetään oven ulkopuolelle ja sieltä joku hakee ne pois.
3. Liikenne
Liikenne on täällä oletettavastikin melko sekavaa. Nopeudet ovat paljon suurempia kuin Suomessa jopa pienemmillä teillä. Kaistaviivoista ei niin hirveästi välitetä vaan ajetaan siellä mistä tie on hyvä.
Moottoriteillä on tietulleja ja siellä jokaisen pitää maksaa jatkaakseen matkaa.
4. Koulu
Kouluun emme itse ole päässeet tutustumaan, mutta joitakin huomioita olemme tehneet. Yleensä kouluviikko on maanantaista lauantaihin, mutta koulupäivät loppuvat jo puolenpäivän aikoina. Vanhemmat usein saattavat ala-asteikäiset lapsensa kouluun tai linja-autopysäkille joka aamu.
5. Kellot
Joka kaupungissa ja kylässä on oma kellonsa, joka soi puolen tunnin välein yötä päivää. Joissakin tapauksissa ne saattavat soida myös muina aikoina. Tiettyinä aikoina (esim klo 20.00) kellot soittavat pitempään jonkinlaista melodiaa
6. Talot
Talojen materiaalina toimii kivi. Sisältä katot ovat hyvin korkeita ja lattiat ovat laattaa.
7. Tupakointi
Tupakointi on Italiassa erittäin yleistä. Kadulla kävellessä saa jatkuvasti haistella tupakan savua. Jotkut vanhemmat polttavat myös pienten lastensa seurassa. Työmaallamme suurin osa työntekijöistä polttaa jatkuvasi työnteon lomassa. Tupakat tumpataan lattioille.
8. Työturvallisuus
Työturvallisuus on hyvin heikkoa. Suojalaseja, hengityssuojia, kypäriä eikä hanskoja käytetä edes silloin, kun niille olisi todella tarvetta. Työvaatteina toimii usein ihan tavalliset arkivaatteet ja lämpiminä päivinä ollaan shortseilla.
9. Alkoholi
Alkoholituotteita myydään 16-vuotiaille, eikä henkkareita kysytä vaikka näyttäisikin nuorelta. Usein nuoret hakevatkin vain viiniä perheelle ruokajuomaksi. Täällä alkoholia juodaan usein, mutta olisi häpeällistä olla humalassa julkisesti. Viiniä voidaan juoda myös työpäivinä ruokatauoilla.
Ps. Meille on selvinnyt, että työmaa jolla työskentelemme ei olekaan kylpylä, kuten aiemmin olemme kertoneet. Kyseessä onkin kolmihenkiselle perheelle sunnattu koti. Talo on kolmikerroksinen ja sieltä löytyy mm. kaksi keittiötä (toinen ylhäällä ja toinen alhalla), kirjasto, sauna, uima-altaita (sisällä sekä ulkona), kaksi baaritiskiä, ruokailutila, pari oleskelutilaa, pari makuuhuonetta ja hissi. Työnantajamme arvioi talon hinnaksi noin 8 miljoonaa euroa.
lauantai 21. huhtikuuta 2018
lauantai 14. huhtikuuta 2018
Ruokaa
Tässä vähän viikon mittaan otettuja kuvia syömistämme ruoista.
Tiistaina lounastauolla Tinja otti kasvispyöryköitä, kasviksia ja perunoita. Minä söin curry-kanaa ja perunoita. Molemmat otimme lisäksi jälkiruuaksi mansikoita.
Keskiviikkona Tinja söi sienilasagnea ja nakkeja. Minä otin perunaa ja erilaisia lihoja. Molemmat otimme jälleen mansikoita jälkiruuaksi.
Torstaina lounaalla Tinja otti kasvislasagnea ja jälkiruuaksi hedelmiä, minä perunoita ja possua.
Torstaina töiden jälkeen kotimatkalla työnanatajamme halusi tarjota meille paikallista ruokaa. Ruoan nimeä emme muista, mutta kysessä oli hyvin ilmava leipä, jonka sisällä jonkinlaista lihaa.
Perjantaina minä otin kalaa ja pastaa, jonka seassa oli katkarapuja ja kasviksia. Tinja söi katkarapuvartaita ja pastaa, jonka seassa oli sieniä. Jälkiruuaksi päätimme kokeilla jotain uutta ja otimme tuossa tarjottimien välissä näkyvät leivokset. Ne osoittautuivat suureksi pettymykseksi, mutta eräs työkaverimme sanoi, ettei niiden kuuluisi maistua siltä.
Lounaan jälkeen päätimme lähteä hakemaan jäkiruokamme muualta ja menimme läheiseen pieneen jäätelökioskiin.
Lauantaina päätimme lähteä tutustumaan Bolognaan ja matkan alussa odottaessamme junaa Suzzarassa ostimme torilta nämä omena-karpaloleivokset.
Bolognaan päästyämme söimme kuvissa näkyvät ciabatat. Tinjan leivän välissä oli mozzarellaa ja tomaattia, kun taas minun leivän välissä juustoa ja lihaa.
Nautittuamme ciabatat menimme naapuriliikkeeseen hakemaan jälkiruuaksi jäätelöt. Minä otin vaniljaa ja mansikkaa, Tinja otti limeä ja jonkinlaista marjajäätelöä.
torstai 12. huhtikuuta 2018
Kattokoristeet
Ensin räpsäytettiin langalla siniset suuntaviivat.
Seuraavaksi koristeiden pohjiin pursotettiin massaa ja koristeet aseteltiin kattoon.
Sitten koristeiden reunoilla oleviin rakoihin pursotettiin massaa ja sormella viimeisteltiin pinta.
Lopuksi koristeet vielä maalattiin kullanvärisiksi.
maanantai 9. huhtikuuta 2018
Ensimmäinen työpäivä
Työnantaja tuli hakemaan meidät asunnoltamme kello 7:30. Työmaamme sijaitsee Carpissa ja se on jonkinlainen kylpylä, jossa tehdään remonttia.
Paikallinen sauna
Meille näytettiin kuinka tehdään Google-kääntäjän mukaan Venetsialaista kipsiseinää. Mekin pääsimme heti tekemään sitä.
Lounaalla kävimme syömässä lähellä sijaitsevassa lounasravintolassa, jossa oli monipuolinen valikoima kaikkea mahdollista. Itse otimme pastaa ja friteerattua kalaa. Ateriat olivat niin täyttäviä ettemme pystyneet syömään niitä loppuun asti.
Muiden mennessä lounaan jälkeen kahville, päätimme itse lähteä tutustumaan paikkaan. Ylempänä kuvia aukiolta.
Lähtö Italiaan
Lähdimme lentoon Helsinki-Vantaan lentokentältä sunnuntaina kello 7:00 ja jätimme lumisen Suomen taaksemme.
Vaihdoimme lentokonetta Amsterdamissa ja siellä odottelimme pari tuntia uutta nousua.
Lentomme Bolognaan ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Vähän ennen laskeutumista matkustajille kuulutettiin huonoja uutisia, sillä Bolognan lentokentän läheisyydestä oli löydetty pommi ja sen vuoksi lentokenttä oli suljettu. Tämän vuoksi käänsimme nokkamme kohti Florencea.
Florencessa meille annettin kaksi mahdollisuutta, joko jäisimme sinne tai menisimme linja-autolla Bolognaan lentoyhtiön piikkiin. Valitsimme ensimmäisen vaihtoehdon ja otimme linja-auton Florencen rautatieasemalle ja sieltä lähdimme junalla Modenaan. Junia odotellessa saimme nauttia Italian auringon lämmöstä kun lämpötila oli noin 25 astetta.
Modenassa meitä oli vastassa paikallinen opettaja Lorena, joka toi meidät asunnollemme. Automatka kesti noin tunnin ja perille päästyämme kaikki ruokakaupat olivatkin jo menneet kiinni. Se ilta mentiinkin sitten vedellä. Olo olisi voinut olla tuona iltana parempikin, kun menimme nukkumaan väsyneinä ja nälkäisinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Torstai 26.4
Torstaina käytiin aamulla ennen töihin menoa katsomassa erästä toista työmaata, joka sijaitsee Medollassa. Kyseessä on melko suuri omakotita...
-
Ensin räpsäytettiin langalla siniset suuntaviivat. Seuraavaksi koristeiden pohjiin pursotettiin massaa ja koristee...
-
Tässä vähän viikon mittaan otettuja kuvia syömistämme ruoista. Tiistaina lounastauolla Tinja otti kasvispyöryköitä, kasviksia ja ...
-
1. Ikkunat Ikkunat koostuvat kolmesta eri osasta. Jos haluaa tuuletta kotia niin ensin täytyy avata lasiset ikkunaluukut. Sen jälkeen noste...